Leipäressu ja vihreät sarkahousut

Mark. 12: 41-44

Jeesus istuutui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka ihmiset panivat siihen rahaa. Monet rikkaat antoivat paljon. Sitten tuli köyhä leskivaimo ja pani arkkuun kaksi pientä lanttia, yhteensä kuparikolikon verran. Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi heille: ”Totisesti: tämä köyhä leski pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen. Kaikki muut antoivat liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi.”

Elettiin 1960-luvun loppua. Isäni oli menehtynyt tapaturmaisesti 39-vuotiaana. Äitini oli 34-vuotias ja meitä lapsia oli viisi. Vanhin veljeni oli isän kuollessa vasta kaksitoista ja perheen kuopus neljä. Äitini oli luonnollisesti suuren lapsikatraan vuoksi kotiäiti, eikä hänellä ollut lainkaan koulutusta saati ammattiakaan. Kaikki perheen toimeentulo oli tullut isän kautta ja ennenaikainen kuolema syöksi perheemme köyhyyteen. Meillä oli toki pieni sikala, josta olisi olettanut saatavan tuottoa. Äitini ei kuitenkaan pystynyt huolehtimaan sekä lapsista että sioista yhtä aikaa, vaan kertoi monesti heränneensä sikojen karsinasta yrittäessään valvoa poikivan emakon vierellä.
Sioista oli luovuttava ja äidin oli lähdettävä etsimään työtä. Uskon, että uskovan mummoni siunaus kantoi, sillä täysin kouluttamaton äitini pääsi armosta samaan ammattiin kuin mummonikin eli koulun keittäjäksi. Vieläkin muistan, kuinka iloinen äitini oli, kun hän saapui polkupyörällään koulun rehtorin luota kotiin.

Palkka oli kuitenkin varsin vaatimaton ja alussa käytännössä kaikki siitä meni lainojen ja isän vuokraamien peltojen maksuun. Tuohon aikaan meiltä olisi yksinkertaisesti loppunut ruoka, elleivät isäni ystävät tai hänen iäkäs setänsä olisi tukeneet äitiäni tuomalla silloin tällöin sorsa- tai jänispaisteja tai pyytämiänsä kaloja särpimeksi. Muistan kuinka kerran tulin koulusta kotiin ja ystäväni sanoi, että housuni olivat kuluneet takapuolesta aivan puhki. Kotona näitä housuja yritettiin sitten paikata jonkin verran ja hävetti, kun niillä piti mennä kouluun. Koulussa ahdinkoni onneksi havaittiin ja opettaja tai rehtori ilmoitti asiasta kuntaan ja äitimme sai avustuksen, jolla hän voisi ostaa yhdet housut sekä minulle että kaksi vuotta nuoremmalle pikkuveljelleni.

Äidin kanssa menimme sitten kauppaan ja äiti osti meille vihreät sarkahousut. Sarkahousut olivat uudet ja hienot, mutta kuvittelepa, että joudut pitämään niitä karheina kesäkuumallakin. Koulun rehtori oli lisäksi antanut äidilleni luvan, että hän sai tuoda tähteiksi jääneitä ruokia perheemme ravinnoksi. Joka päivä näitä tähteitä ei kuitenkaan jäänyt ja silloin äiti loihti meille perheen ”erikoisherkkua” eli leipäressua (kuumaa maitoa, voita ja ruisleivän paloja)

Voisin jatkaa tarinaa vaikka kuinka pitkään, mutta tämä saa riittää. Jos luet alussa olevan Raamatun kohdan tarkkaan, näet kuinka Jeesus arvosti köyhän leskivaimon vähäistä panosta. Minun on helppo samaistua köyhän leskivaimon osaan, sillä yhtä lailla hän, kuten äitinikin ymmärsi alusta lähtien, että ihminen ei selviä yksin, vaan ystävien ja lähimmäisten tuella. Uhrautumalla toisten hyväksi saavutamme jotain paljon arvokkaampaa. Äitini, köyhä leskivaimo antoi meille lapsille uhrillaan elämän rikkauksineen, joita ei voi rahassa mitata.