perjantai 11. lokakuuta 2019

”Ehkä vietät elämäsi lehtikirvana...”

3.säk. Voit mennä gurun oppilaaksi mantraa hokemaan ja levitoinnin salaisuudet pääset kokemaan. Saat itse olla itsellesi vapahtaja uus, kun sisältäsi löytyy tuntematon jumaluus. Karman laki jälleensyntymistä lupailee: Ehkä synnyt lehmäksi, jos onni potkaisee tai ehkä vietät elämäsi lehtikirvana - ja jossain matkan päässä kangastelee nirvana. Vesimiehen aika hiipii niin kuin lampaat pukeutuen valkeuden vaatteeseen. Vesimiehen aika kätkee suden hampaat ja jättää uhrinsa pimeyteen. (Simojoki/Exit)
Elettiin 1990-luvun loppua. Päiväkummun kurssikeskuksessa oli meneilään viikonlopun mittainen gospel-kurssi. Vein sinne bändisoittoa opettelemaan kaksi nuorta Juupajoelta. Soittamisen ohessa Pekka opasti myös pientä ryhmää omien laulujen tekemisessä. Ehkä muutamaa vuotta aiemmin olin tehnyt itse Saarnaajan kirjan innoittamana laulun, jossa pohdiskelin entisaikojen elämää ja silloin jo orastavaa maaseudun autioitumista.
Yhdessä pienen ryhmän kanssa pohdimme lauluani, johon olin runoillut seuraavasti: Paljon raatoivat ihmiset puuhissaan, hikikarpalot seurana suvun. Kalaretkille lähtivät ruuhissaan. Pyhäpäivänä vaihtoivat puvun.  Muistan, kuinka Pekka jäi kiinni tähän kohtaan ja ilmeisesti pystyi samaistumaan asiasisältöön hyvin, vaikka ruuhi-sana puuttui hänen silloisesta sanavarastostaan.
Minulla on edelleenkin muistissa Pekka Simojoen toteamus:
- Meillä on niin rikas kieli ja pystymme ilmaisemaan sillä monivivahteisesti. Yksi omista parhaimmista riimeistäni syntyi laulussa Vesimiehen aika:  "...ehkä vietät elämäsi lehtikirvana - ja jossain matkan päässä kangastelee nirvana."
Arvaat varmaan, että minussa heräsi heti silloin vastustamaton halu löytää tuo laulu, joka toimii erinomaisesti yhä tänäänkin. Olen esittänyt sitä aika-ajoin eri tilaisuuksissa, koska se kuvastaa hyvin niitä vaaroja, joihin meitä pyritään ohjaamaan pukemalla pimeydet voimat valkeuden vaatteisiin. Yhteiskuntana ja omassa vaikutuspiirissäni eli koulussa ja ihmisten parissa meiltä murennetaan kristillistä arvoperustaa ja samalla tuodaan tilalle itämaisia uskontoja ja mystiikkaa steinerpedagogiikan, joogan ja mindfullnesin muodossa. Vaikka meillä olisi kuinka käytössä Google, jonka kautta kaikki tieto olisi löydettävissä, nykyajan valistunut ihminen ei näe laajemmalle kuin omaan itseensä itämaisten oppien mukaan.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti