Mielenmestari?

 

Olen tehnyt pitkän päivätyön alakouluikäisten lasten opettajana ja kääntymässä siinä hommassa vähitellen loppusuoralle. Ajoittain tekisi mieleni sanoa, että onneksi…

Koulutyössä ja koulutyön ulkopuolella olen kasvatustehtävässäni kohdannut monia erityislapsia (nykytermillä NEPSY-lapsia) ja saanut syvennettyä heidän toimintansa innoittamana kasvatustietämystäni hyvin monipuolisesti.

Joitakin vuosia sitten Suomen kouluihin alettiin tuoda Ruotsin kautta termiä mindfulness, jonka avulla pyrittiin luomaan ADHD-lapsille lääkehoidon vastapainona tai rinnalla paremmat edellytykset rauhoittumiseen ja parempaan keskittymiseen. Mindfulnesin avulla ajateltiin lapsen pystyvän yhä paremmin keskittymään itseensä ja itsensä ohjaamiseen mielen harjoitusten kautta.

Ajatus kuulostaa hienolta, mutta jos syvemmin perehtyy asiaan hakupalvelujen avulla, voi kaikkitietävän netin syövereistä löytää mindfulnesin taustalta itämaista uskonnollista ajattelua. Näissä uskonnoissa mielen harjoitusten avulla ihminen pyrkii löytämään ”tien” oman minään ja saamaan tätä kautta ”valaistumiskokemuksia”. Erityisen huolestunut olin, kun luin kristillisestä viikkolehdestä, että joissakin seurakunnissa alettaisiin toteuttaa kristillistä mindfulnesia.

Nykyisin kouluissa puhutaan kuitenkin yhä vähemmän aiemmin mainitsemastani termistä, vaan tilalle ovat tulleen nk. Mielenmestari-tunnit, joissa erilaisten aisti-/hengitysharjoitusten kautta pyritään löytämään kyky rauhoittua ja keskittyä paremmin. Näillä tunneilla opetus on kiedottu viimeisimmän aivotutkimuksen viitekehykseen, jota pienille lapsille ei luonnollisesti kuitenkaan voida selittää kovin yksityiskohtaisesti. Opettajat, jotka näitä tunteja pitävät, saavat varsin usein nykyvanhemmilta myönteistä palautetta toisin kuin tunnustavaa uskonnonopetusta tarjoava opettaja, jota yhä kasvava joukko pitää kummallisena ja osin jopa lasten tervettä kasvua vaarantavana.

Mikä minä olen sanomaan, mikä lapselle on parasta, mutta kirjoitan tätä tekstiä sen vuoksi, että tulevan kirkkopyhän aiheeksi on valittu otsikko ”Totuus vai harha?” Teksti on osa omaa hengellistä pohdintaani ja sinulla hyvä lukija on ehdottomasti oikeus olla eri mieltä kanssani.

Jos Mielenmestari-tunnit tähtäävät oman mielen parempaan hallintaan ja taustalla on ihmisen yhä syvempi omaehtoinen toiminta, niin kristillinen Raamatun mukainen opetus taas lähtee siitä, että mielenrauha saadaan lahjana, joka tarvitsee vain suostua ottamaan vastaan.

Kun itse pohdin näitä asioita ja mietin, olenko itsekin joutunut harhapoluille omassa uskossani, niin muistaakseni samaisen kristillisen viikkolehden uuden numeron sivuilta ponnahti esiin seuraava otsikko:

Jeesus – Mielenrauhanmestari.

Siinä se oli. Tiesin kulkevani taas omaa rauhanpolkuani.

"Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon. Joh.14.27

Synnytystuskia

 Jeesus huomasi, että heidän teki mieli kysyä häneltä. Hän sanoi heille: ”Sekö teitä askarruttaa, että sanoin: ’Vielä vähän aikaa, ettekä te näe minua, taas vähän aikaa, ja te näette minut jälleen’? Totisesti, totisesti: te saatte itkeä ja valittaa, mutta maailma iloitsee. Te joudutte murehtimaan, mutta tuskanne muuttuu iloksi. Nainen, joka synnyttää, tuntee tuskaa, kun hänen hetkensä koittaa. Mutta kun lapsi on syntynyt, äiti ei enää muista kipujaan vaan iloitsee siitä, että ihminen on syntynyt maailmaan. Tekin tunnette nyt tuskaa, mutta minä näen teidät vielä uudelleen, ja silloin teidän sydämenne täyttää ilo, jota ei kukaan voi teiltä riistää. Sinä päivänä te ette kysy minulta mitään.”

Joh.16:19-22

Päivän teksti palautti elävästi mieleeni sen hetken, kun uusi ihminen, pieni lapsi saa syntyä tähän maailmaan. Kerron tässä nyt ensimmäisen lapseni syntymästä, vaikka olen ollut mukana kaikkien muidenkin lasteni synnytyksessä ja minusta jokaisen lapsen syntymä on yhtä ainutkertainen ja tunteita herättävä kokemus.

Ensimmäisen lapsen syntymän aikaan asuimme Vilppulassa ja vietimme kummipoikamme syntymäpäiviä, kun tuleva tyttäremme alkoi ilmoitella, että hänkin haluaisi mukaan juhlimaan. Vein viimeisillään olevan äidin Mäntän sairaalaan vielä myöhemmin illalla. Oli viikonloppu ja paikalla ei ollut riittävästi henkilökuntaa, joten synnytyksen käynnistymistä hidastettiin antamalla vaimolleni piikki. Kun synnytys lopulta käynnistyi, oli välissä kulunut jo yksi vuorokausi. En tiedä saiko piikki muutenkin synnytyksen hidastumaan, mutta itse synnytystapahtuma kesti meidän molempien mielestä luvattoman pitkään ja loppuhuipentuman aikana vaimoni oli jo hyvin voimaton sekä minä itsekin kovasti selkävaivainen, koska olin istunut kierossa asennossa huonolla jakkaralla tuntitolkulla seuraamassa supistusten tuloa ja pyrkimässä helpottamaan vaimoni oloa ilokaasulla ja sen sellaisella.

Päivän Raamatun tekstissä kerrotaan, ettei äiti enää muista kovia kipujaan, kun saa vastasyntyneen lapsen rinnalleen. Kokemuksesta voin sanoa, että asia on juuri näin ja isäkin on syntymän ihmeestä täysin sekaisin.

Muistan vieläkin yli kolmekymmentä vuotta sitten tapahtuneesta sen, kuinka olin viettänyt synnytyspäivän syömättä ja menin sitten illalla sudennälkäisenä Mäntän keskustaan grillikioskille ostamaan ruokaa. Varmasti kaikki silloin kioskilla olevat ihmiset pitivät minua hiukan omituisena, sillä väsymyksestäni huolimatta minusta pursusi sanoin kuvaamaton ilo ja halusin julistaa kaikille Mäntän ihmisille: 

- Meille on tänään tässä kaupungissa syntynyt lapsi.

Muistan kuinka aivan ventovieraisiin ihmisiin tarttui ilo, ja he toivottivat vilpittömästi onnea vastasyntyneen lapsen isälle.

Raamatun teksti ei kuitenkaan etsi iloa pelkästään lapsen syntymästä, vaan opetuslapsissa iloa tulee synnyttämään se, kun he saavat kohdata ylösnousseen Vapahtajansa.

On myös totta omakohtaisesti, että Vapahtajan kohtaaminen arkipäivässä synnyttää minussa aika ajoin lähes samanlaisen ilon kuin, mitä oman lapsen syntymiset saivat aikaan. Valitettavaa on kuitenkin se, että kun haluan pursuta tätä iloa ulospäin samalla tavalla kuin kerran Mäntän keskustan grillikioskilla, niin minua ei enää onnitellakaan iloisin olalle taputuksin, vaan kääntämällä pään toisaalle.

Asia tekee minut aika ajoin surulliseksi, mutta mitäpä siitä, sillä tätä iloa minulta ei voi kukaan riistää pois.

Sähkötuoli kirkon katolla?

Toisssa sunnuntaina oli Juupajoen kirkossa yhteisvastuuukerääjien siunaaminen ja minäkin kävin kaksi kertaa polvistumassa pehmustetun alttarikaiteen ääreen. Toisella kertaa eli ehtoollisella minulla oli aikaa tarkastella tutun kirkon alttaripöytää yksityiskohtaisemmin ja katseeni osui veistokseen, jossa laihaksi riutunut ja parrakas mies oli kiinnitetty nauloilla käsistään ja jaloistaan ruskeasta puusta tehtyyn ristiin. Veistoksen yläpuolella alttaritaulussa samalta näyttävä mies jakoi vielä hyväkuntoisen näköisenä leipää ja viiniä opetuslapsilleen samoin kuten kirkkoherramme ja vaimoni parastaikaa alttarikaiteen sisäpuolella.
Krusifiksi, jota niin useasti olen katsonut, alkoi puhua minulle yllättävällä tavalla. Aloin miettiä, että harvassa ovat ne kotoiset juhla- tai ruokapöydät, joihin tuodaan kidutusvälineitä paraatipaikalle. Veistoshan kuvaa hirvittävää tapaa teloittaa ihminen. Historiasta tiedämme, että roomalaiset kidutusmenetelmät ja teloitustavat ovat täysin verrattavissa natsien suorittamiin joukkopuhdistuksiin. Monilta osin ne ovat jopa julmempiakin.
Alttarikaiteen äärellä aloin miettiä lapsuuttani ja nuoruuttani, jolloin luin mielelläni Asterixia ja Obelixia. Näillä urhoollisilla gallialaisilla oli tapana uhmata roomalaisia ja tutuksi tulikin usein hokema:

- Hulluja nuo roomalaiset!

Suuressa viisaudessaan Jumala kuitenkin valitsi juuri roomalaiset toteuttamaan sen hirvittävyyden, joka muodostuisi käänteentekeväksi tapahtumaksi maailmanhistoriassa. Pahuus luuli iskevänsä viimeisen naulan lävistäessään Jumalan Pojan käsien ja jalkojen luut, mutta naulasikin tietämättään viimeiset naulat omaan arkkuunsa. 

- Fiksuja nuo roomalaiset!

Ei nyt sentään. Ihmisen tappamisessa ei ole koskaan mitään fiksua, kiduttamisesta puhumattakaan. Roomalaisuutta viisaimmillaan edustaa julmaa näytelmää seurannut sadanpäällikkö. Se, mitä hän sanoi Jeesuksen kuoleman jälkeen, kiteytti kristinuskon kannalta kaiken olennaisen:

- Totisesti tämä oli Jumalan Poika .

Jeesuksen uhritie ja siihen liittyvät opetukset olen saanut kätkeä omakohtaisesti sydämeeni, mutta siltikään en voinut välttyä siinä krusifiksin äärellä ajatukselta, että miltä näyttäisi Juupajoen kauniin mutterikirkon katolla esimerkiksi sähkötuoli tai hirttopuu tai että ehtoollista viettäessämme pappi suitsuttaisi alttarilta vain kevyeksi laimennettua Zyklon B:tä. Onneksi Jumala oli suunnitellut kaiken tarkasti etukäteen, sillä mielummin kannan kirkkoon tullessani ristiä, kuin esimerkiksi teloituskomppanian kivääriä.
Tyhjänä seisova ristinpuu kertoo minulle aina, että Luojan kiitos, hyvä on voittanut pahan.

”Kun mä sinut kohtasin…

... oli ilta ihanin. Linnut lauloi ja kimmelsi taivaan kuu.” Rauli Badding Somerjoki: - Paratiisi, 1974

- Hei ootsä kuullu, et toi laulu kertoo mun miehen ja mun tapaamisesta sillon kauan sitten. Se oli ihan oikeeta paratiisia. Mä näin mun miehen ja rakastuin siihen heti ihan tosissaan. Kaikki oli tosi makeeta. Niinkun tossa laulussa sanotaan, niin linnut lauloi ja kimmelsi taivaan kuu… Sitä mä en ihan tarkasti enää muista, millanen asunto meillä oli, jossa me asuttiin vuokralla tai en mä oo ihan varma siitäkään oliks se vuokra-asunto. Tontti ei kuitenkaan ollu meidän, koska siihen liitty lopulta aika kauhee sääntö. Meidän puutarhassa kasvoi näet ihan kaikkee, mitä kuvitella saattaa. Siellä oli kuule kaikki maailman hedelmät ja vihannekset. Aina, kun mä menin rannalle ottaan aurinkoo, niin mulla oli tapana kerätä niitä hedelmiä koriin ja syödä niitä sitten aaltojen kohinaa kuunnellen. Usein mulla oli mun mies mukana ja voit sä kuvitella me vaan nautittiin elämästä ja toisistamme. 

Mä olin rakastunu mun mieheen ihan valtavasti, niin kun nuori nainen nyt vaan voi olla. Voi kun mä olisinkin vaan pysyny siinä ja sen ihanien syvänsinisten silmien lumoissa. Mut ei se mulle lopulta ihan täysin riittäny, kun mua alko yks toinen asia kiinnostaan. 

Se meidän ”vuokraisäntä” oli meitä ennen kai istuttanu sinne tontilleen sille itelleen hyvin tärkeen puun, jota se jotenkin kai pyrki suojeleen. Kun me tehtiin sitä meidän vuokrasopimusta, niin se sano, että puutarhassa saa tehdä ihan mitä tahansa, mutta siitä puusta ei saa maistaa hedelmiä. Ja aina kun mä kävelin meidän metsässä, niin jotenkin mä eksyin katteleen sen puun ihanalta tihkuvia punaposkisia pyörylöitä. Ja kai sä arvaat, kun sä oot oppinu mut niin hyvin tunteen, että miten siinä lopulta kävi. Ykskaks mä vaan huomasin olevani ihan kauhuissani ja sen puun hedelmänpala kurkkuun jumittuneena.

-Voi helkkari, mitä hittoo mä oon menny tekemään. Mä on syöny siitä puusta ja alkanu puhuunkin ihan omituisia. Hei Aatami! Missä sä oikeen oot? (Aatami on siis se mun mies) 

Siinä mä sitten säntäilin sinne tänne, kunnes mä lopulta löysin mun miehen ja kerroin sille koko jutun ja, että mä oon maistanu siitä kielletystä puusta. Ja voitteks te kuvitella, mitä se mun ihana mies teki siinä samassa. Se otti sen  puoliks syödyn hedelmän ja haukkas itekkin oman palasen. Sillon mä ensin ajatteli, että toi mun mies on sitten ihanan lutunen, kun se ottaa tolla tavalla osan mun synneistä omalle kontolleen, ettei sen pikkuvaimon tarvii yksin kärsiä teoistaan. Mä olin oikeesti niin rakastunu, että mä saatoin ajatella ihan  jotain noin hölmöö.

Lopputulos meidän molempien osalta oli sitten ihan hirvee, kun se meidän ennen niin ihana vuokraisäntä suuttu meille ja sanoi vuokrasopimuksen irti. Me jouduttiin lähteen sieltä ja jättään se kaikki entinen ihana taaksemme. Mut mun mielestä kaikkein kauheinta oli kuitenkin se mitä mä olin tehny. Se on kuule raastanu mua niin kauan, että aika tuntuu ihan vuosituhansilta…

Mut nyt kun sä oot siinä, niin mä kerron sulle jotain aivan valtavaa ja ihmeellistä. Voit sä kuvitella, että just tänään toi mun ihana mies oli  saanu kuulla joltain kaveriltaan tai se oli lukenu sellasesta kirjasta kun Raamattu seuraavat sanat:

Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme hänestä valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä. Rakkaat lapset! Kirjoitan tämän teille, jotta ette tekisi syntiä. Jos joku kuitenkin syntiä tekee, meillä on Isän luona puolustaja, joka on vanhurskas: Jeesus Kristus. Hän on meidän syntiemme sovittaja, eikä vain meidän vaan koko maailman. 1. Joh. 1: 8-2: 2 

Siinä noita sanoja lukiessa multa putos vuosien taakka harteilta ja mä tahtosin vaan halata kaikkia, suakin…

Mulla on sitten ihana mies. Ajatella, että se tuli tonkin mulle kertoon, eikä pitäny sitä vaan omana tietonaan. Mä taidan taas olla sillee vähän niinkun rakastunu…

Tappava virus

Jeesus alkoi puhua opetuslapsilleen, että hänen oli mentävä Jerusalemiin ja kärsittävä paljon kansan vanhimpien, ylipappien ja lainopettajien käsissä. Hänet surmattaisiin, mutta kolmantena päivänä hän nousisi kuolleista.
Pietari veti hänet erilleen ja alkoi nuhdella häntä: ”Jumala varjelkoon! Sitä ei saa tapahtua sinulle, Herra!” Mutta hän kääntyi pois ja sanoi Pietarille: ”Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä! (Matt. 16: 21–23)
Minun ajatuksissani tämä Raamatun kohta sisältää ehkä kovimmat sanat, mitä Jeesuksen suusta on kuultavissa. Hänen reaktionsa Pietarin sanoihin on suorastaan häkellyttävän tyly. Pietarihan näyttäisi käyttäytyvän varsin inhimillisesti ja olevan rehellisen huolestunut Jeesuksen tulevaisuudesta.
Ymmärtääksemme asiaa paremmin, käynnistäkäämme yhdessä pieni kuvitteellinen matka, joka toivottavasti valaisee tapahtumaa syvemmin.

Leikitään, että sinä, lukijani, olet maailman johtavin virustauteihin erikoistunut erikoislääkäri ja sinut tunnetaan nimellä Pietari Tohtori ja sinun hyvä ystäväsi on Jeesus Pelastaja. Olet jo pitkään tehnyt kansainvälistä virustutkimusta ja Jeesus Pelastaja on yksi käyttämistäsi testihenkilöistä. Olet havainnut, että virus on äärimmäisen tappava ja se tappaa käytännössä kaikki joihin se tarttuu. Olet tutkimusryhmäsi kanssa yrittänyt saada aikaan rokotetta, mutta tuloksetta.

Rokotetta valmistellessasi olet havainnut, että ystäväsi Jeesus Pelastaja omaa ainoana ihmisenä sellaisen geenikartan, että virus kyllä näyttäisi tappavan hänet, mutta ei pystysi leviämään hänestä eteenpäin.Maailma on joutunut kansainväliseen kaaokseen, ja sinut ja ystäväsi on tuhansien muiden kaltaistesi kanssa suljettu keskitysleirille. Keskitysleirin valtaapitävät voimat ovat keksineet suorastaan pirullisen tavan vartioida vankejaan. Ainoan ulospääsytien he ovat sinetöineet tappavalla viruksella, jota ei voi ohittaa saamatta tartuntaa.

Valtaapitävät voimat eivät kuitenkaan tiedä sitä, mitä vain sinä ja ystäväsi Jeesus Pelastaja tiedätte. Uhraamalla itsensä tappavalle virukselle Jeesus Pelastaja voi tarjota tien vapauteen kaikille muille valheellisten voimien vangeille.

Jeesus tietää, että tämä on ainoa tie ihmiskunnan vapauttamiseksi, mutta sinä olet toista mieltä. Työ kansainvälisen tutkimusryhmän johdossa on nostanut sinut lähes jumalalliseen asemaan ja vaadit Jeesusta luopumaan suunnitelmastaan vedoten siihen, että ratkaisu viruksen ongelmaan ja tie vapauteen on saavutettavissa järjen päätelmillä.

Yrität vedota ystäväsi Jeesuksen tunteisiin ja siihen, että hän on paras ystäväsi. Näin onkin, mutta tiedätkö itsekään, mikä on tärkein motiivisi. Sinä ja ilmeisesti vain sinä maailman johtavana tutkijana pystyt tuomaan pelastuksen näille tuhansille, jos vain saat riittävästi aikaa. Samalla tiedät myös, että joka päivä joku heikoimmista menettää henkensä muihin perustauteihin tai aliravitsemukseen.

Tätä taustaa vasten ovat hyvinkin ymmärrettävissä ne sanat, jotka Jeesus sanoo: ”Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!”
Jeesuksella näet on kyky katsoa ihmisen sisimpiin motiiveihin ja sielunvihollisen vaikutuksiin niiden taustalla.

Hän ei voi jäädä odottamaan inhimillistä ratkaisua tilanteessa, jossa ihmisiä kuolee, vaan hänen tehtävänään on lahjoittaa ihmisille vapaus.

Jeesus vastasi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” (Joh. 14:6)

Epäusko osana uskoa

Kuuntele, kansani, mitä opetan, tarkatkaa sanojani, te kaikki. Minä aion esittää viisaiden mietteitä, tuon julki menneisyyden arvoituksia, vanhoja asioita, joista olemme kuulleet, joista isämme ovat meille kertoneet. Me emme salaa niitä lapsiltamme, vaan kerromme tulevillekin polville Herran voimasta, Herran teoista, ihmeistä, joita hän on tehnyt.

Hän sääti Jaakobille säädöksensä, hän antoi Israelille lakinsa ja käski meidän isiämme opettamaan ne lapsilleen, jotta tulevakin polvi ne tuntisi, jotta vastedes syntyvätkin ne oppisivat ja kertoisivat omille lapsilleen. Jumalaan heidän tulee turvautua, muistaa, mitä hän on tehnyt, ja noudattaa hänen käskyjään, jotta eivät olisi kuin isänsä, nuo tottelemattomat ja uppiniskaiset, jotka häilyivät sinne tänne eivätkä pysyneet uskollisina Jumalalle. Ps. 78: 1–8

Erittäin ajankohtainen psalmiteksti nykysuomessa, jossa vanhemmat kieltävät isovanhempia siirtämästä menneiden sukupolvien uskoa omille lapsilleen. Vuosisatoja jatkunut ketju uhkaa katketa. Nuorelle rippikoulu tai vaarin hautajaiset aikuistumisen kynnyksellä saattaa olla vasta ensimmäinen kosketus kirkkoon.

Yhteiskunta säätää lakeja, joiden perustana ei olekaan enää kymmenen käskyä, vaan markkinavoimat tai some-moraali. Koulut luopuvat kristillisestä perinteestään vaihtamalla rukoukset runoihin tai kansalliseepos Kalevalasta nouseviin pakanallisiin hokemiin. Aamuhartaudet kielletään, sillä seurakuntaa ei haluta enää tukemaan koulun kasvatustyötä ja perinteisistä virsistä lauletaan vain sen verran, ettei vain kukaan tunne itseään loukatuksi.

Näin kirjoitus etenee uskovallakin silloin, kun epäusko alkaa vallata alaa...

Onneksi tiedän, että Jumala on kaikkea tätä suurempi. Usko ei ole järjen päätelmää, vaan sydämen asennetta. Usko on oikeasti rakkauden tekoja pimenevän maailman keskellä.

Jeesus opettaa: ”Jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle vasenkin. Jos joku yrittää oikeutta käymällä viedä sinulta paidan, anna hänelle viittasikin... ”

sekä lisää vielä: ”Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. ”

Suomen mutkaisia teitä ajaessani olen ottanut tavaksi siunata aina silloin tällöin joitakin näkemiäni rakennuksia tai kohteita yksinkertaisesti ristinmerkillä. Ristinmerkki on taivaallinen kädenojennus myös sinulle, joka olet vastuussa vaikkapa kunnan asioista, johdat suuryritystä tai kasvatat lapsiamme. Ota siunaus vastaan, sillä lopulta se on kultaakin kalliimpaa ja tuottaa yhdellä kerralla suuremman tykkäyksen kuin kaikki maailman somet yhteensä, sillä Herran siunauksessa on kaksi kohtaa:

”... kirkastakoon ja kääntäköön kasvonsa...(= face) teille.” Raamatun (=book) sivuilla kohtaat Jumalan kasvoista kasvoihin. Siinäs näet! Minä ainakin tykkään...

Tositarina

Vanhin silloin kolmesta tyttölapsestamme oli vasta aloittelemassa koulupolkuaan, kun saimme vaimoni kanssa Jumalalta kehotuksen ryhtyä tekemään hengellistä työtä nuorten keskuudessa. Tarina, josta nyt kerron sijoittuu aikaan, jolloin vasta luotiin hengellisen nuorisotyön suuntaviivoja Juupajoella. Vapaaehtoisina kokosimme kaikki rippikouluikäiset nuoret linja-autoon ja suuntasimme kohti Muuramea. Paikkakunnalla järjestettiin lähinnä keskisuomalaisille nuorille suunnattu hengellinen nuorisotapahtuma. Tapahtuman anti oli erinomainen ja nuoret hyvin tyytyväisiä retkeen.

Illan aikana tapahtuman ulkopuolelta tullut nuorisojoukko joutui sanaharkkaan kahden nuoremme kanssa. Sanavalmiilla pojalla oli vanha armeijan poistopusakka, joka muuttui paikallisten hopparien silmissä uhkaavaksi pilottitakiksi.

Seuraavana vuonna matkasimme tapahtumaan uudelleen ja kaikki näytti hyvältä koko tapahtuman ajan, vaikka olimme pelänneet pahinta. Pihalla seisoi kuitenkin automme, jonka paikalliset nuoret olivat merkinneet. Hengellisen annin päätyttyä, poistuimme liikuntahallista kohti linja-autoa ja kuljettaja avasi oven. Onneksi olin itse joukon etummaisia, sillä samalla hetkellä kun astuimme sisään takaovesta, ryntäsi etuovesta ketjuasein varustautunut paikallinen nuori. Isokoisempana sain hänet ulos autosta, eikä vakavampaa päässyt tapahtumaan.

Kolmantena vuotena vaimoni Tiina oli siirtynyt nuorisotyöhön Kuorevedelle ja päätimme viedä myös tuon alueen nuoret Muuramen tapahtumaan. Matkalla kerroimme varoittaen edellisvuosien tapahtumista. Ajattelimme, että olemme turvassa, koska olimme liikeellä toisella bussilla, jonka etuosassa lukisi vieläpä teksti Kuorevesi.

Ei häiriöitä ja toivorikkaina poistuimme yömessusta kohti linja-autoa. Ajatuksemme olivat jo tulevassa, mutta sielunvihollinen oli toista mieltä. Muuramen kirkon ulkopuolelle alkoi kokoontua mustiin pukeutuneita hahmoja, sillä minut ja Tiina oli huomattu. Aivan yllättäen joukostamme napattiin siilitukkainen poika. Hänet vedettiin sivuun ja alettiin pahoinpidellä. Ennen kuin ehdin joukon peräpäästä pojan apuun, häntä oli jo lyöty nyrkillä ja ilmeisesti potkaistu kasvoihin.
Valitettava tapahtuma, jonka Jumala suuressa viisaudessaan johti lopulta erinomaisesti. Vaikka meillä ei ollut antaa edes tuntomerkkejä, poliisi löysi pahoinpitelijät. Herkkä yksinhuoltajan poika sai Jumalalta kaiken tuen ja hän osoitti sen vuoden aikana Tiinan kanssa käymissään keskusteluissa aktiivisesti halua tulla mukaan seurakunnan toimintaan.

Saatanan valta oli murrettu ja Jumalan suunnitelma alueen nuorten ”pelastamiseksi” käynnistyisi lopultakin kaikessa laajuudessaan.

Hakusana: Joh. 12: 25-33 (lue sama tarina toisesta näkökulmasta)